Suomeksi På svenska

Dataskyddsanvisning

Tietosuoja Hyvinkään seurakunnassa


Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla ja Hyvinkään seurakunnalla on pitkät perinteet henkilötietojen käsittelyssä. Kaikki toimintamme on läpinäkyvää ja arvojemme mukaista. Tietosuoja-asioissa vastuullisuus ja luottamuksellisuus ovat meille tärkeitä ja sitoudumme suojaamaan jäsentemme ja asiakkaidemme yksityisyyttä.

Tälle sivulle on koottu tietoa Hyvinkään seurakunnan henkilötietojen käsittelystä. Seurakunnan tietosuojaselosteet ovat nähtävillä nettisivuillamme.

Tietojen kerääminen ja käyttäminen
Seurakuntien toiminta ja jäsenyys edellyttävät henkilötietojen käsittelyä. Yksilöiviä henkilötietoja ovat mm. nimi ja henkilötunnus sekä yhteystiedot.

Keräämme henkilötietoja jäsenrekisterin lisäksi erilaisten tapahtumien ja tilaisuuksien yhteydessä sekä asiakaspalvelutilanteissa ja sopimuksia tehtäessä. Tiedot saadaan pääasiallisesti henkilöltä itseltään. Tämän lisäksi saamme jäsentietojärjestelmän päivittämiseen tietoja väestötietojärjestelmästä.

Käytämme henkilötietoja Hyvinkään seurakunnan toiminnassa sekä jäsenyyden ja asiakassuhteiden hoitamisessa. Lisäksi käytämme henkilötietoja palveluiden tuottamisessa ja kehittämisessä.

Käsittelyn oikeusperusteet
Henkilötietojen käsittely perustuu lakisääteisiin velvoitteisiin ja rekisterinpitäjän oikeutettuun etuun. Oikeusperusteena on useimmiten seurakunnan jäsenyys, palvelussuhde, sopimus tai muu merkityksellinen asiakassuhde. Lisäksi voimme käsitellä tietoja henkilön suostumuksella.

Tietojen säilyttäminen ja suojaaminen
Noudatamme henkilötietojen käsittelyssä hyvää hallintotapaa ja tietosuojakäytäntöä. Henkilötietoja voivat käsitellä vain ne henkilöt, jotka tarvitsevat niitä työtehtävissään. Henkilötiedot on suojattu asiattomalta käsittelemiseltä.

Säilytämme henkilötietoja tarvittavan ajan, jota määrittää niiden käyttötarkoitus. Joidenkin tietojen säilyttäminen on määritelty lainsäädännössä (esim. kirkkolaki, väestötietolaki ja kirjanpitolaki) rekisterinpitäjälle asetettujen velvollisuuksien ja vastuiden toteuttamiseksi.

Rekisteröidyn oikeudet
Pyytää rekisterinpitäjältä pääsy häntä itseään koskeviin henkilötietoihin sekä oikeus pyytää kyseisten tietojen oikaisemista tai poistamista.
Pyytää rekisterinpitäjältä häntä itseään koskevien henkilötietojen käsittelyn rajoittamista tai vastustaa käsittelyä sekä oikeutta siirtää tiedot järjestelmästä toiseen.
Niiltä osin kuin henkilötietojen käsittely perustuu rekisteröidyn suostumukseen, oikeus peruuttaa suostumus, milloin tahansa, tämän vaikuttamatta suostumuksen perusteella ennen sen peruuttamista suoritetun käsittelyn lainmukaisuuteen.
Tehdä valitus henkilötiedon käsittelystä kansalliselle valvontaviranomaiselle, jos rekisteröity katsoo, että häntä koskevien henkilötietojen käsittelyssä rikotaan EU:n yleistä tietosuoja-asetusta. Tämän oikeuden käyttäminen ei rajoita kirkkolain (1054/1994) mukaisia muutoksenhakukeinoja.

Tietopyyntö
Pyyntö tietojen tarkistuksesta tehdään kirjallisesti linkin (Tietopyyntölomake) takaa löytyvällä lomakkeella. Lomake tulee toimittaa täytettynä henkilökohtaisesti Hyvinkään seurakunnan asiakaspalveluun ja diakoniatyöhön liittyvät pyynnöt Hyvinkään seurakunnan Diakoniatoimisto NesToriin. Henkilöllisyys tarkistetaan molemmissa paikoissa.

Käyntiosoite: Hyvinkään seurakunta, Hämeenkatu 16, avoinna ma-to 9-15, pe 9-13.

Käyntiosoite: Diakoniatoimisto NesTori, Suokatu 6, avoinna: ma klo 14-17, ti klo 13-16 ja to klo 10–13.

Toimitamme tiedot aina kirjallisesti.

Versio 1.2.7