Rovaniemen seurakunta

Rovaniemen seurakunta tilasi Vapaaehtoispankin käyttöönsä vuoden 2014 alkupuolella, ja se julkaistiin 6.5. kaikelle kansalle. Vapaaehtoispankki sai seurakunnan järjestämän nimikilpailun kautta nimen Tilkkutäkki.

Sari Kuirinlahti on Rovaniemen Vapaaehtoispankin pääkäyttäjä ja sitä myöten eniten sen parissa myös puuhannut. Sari kertoo, että huomasi Vapaaehtoispankin ensimmäisen kerran nähtyään palvelun mainoksen Katrina varausohjelmaan kirjautuessa.

Merkittävimmät syyt ohjelmiston hankinnalle Sari Kuirinlahti listaa seuraavasti:

Halusimme koota satojen vapaaehtoistemme tiedot yhteen luotettavaan, käyttökelpoiseen rekisteriin. Lisäksi halusimme parantaa sekä entisten että tulevien vapaaehtoisten mahdollisuuksia etsiä sopivia tehtäviä.

Sari Kuirinlahti toteaa, että palvelutuki M&V Softwaren puolelta on ollut vertaansa vailla: ”asiakaspalvelu on aina valmis auttamaan”.

Rovaniemen seurakunnan valintapäätöksen osuminen M&V Softwaren Vapaaehtoispankkiin ei ole sattumaa, sillä käytössä on ollut jo pitkään saman yrityksen Katrina –toiminnanohjausjärjestelmä. 

”Edullinen ja hyväksi havaittu”, Sari Kuirinlahti toteaa.

Vapaaehtoispankki on otettu vastaan hyvin niin seurakunnan sisällä kuin vapaaehtoisten keskuudessa.

Tulee varmaan kuitenkin kulumaan pari vuotta ennen kuin ohjelma on tehokkaasti käytössä kaikilla työaloilla ja alueilla.

Tulevan vuoden yhteisvastuukeräys ja kesäkuussa järjestettävä valtakunnallinen lähetysjuhla tulevat olemaan ensimmäiset suuret koetinkivet ohjelmistolle, sekä nostavat sen myös viimeistään paikallisten käyttäjien tietoisuuteen.